Linkit ja taustajärjestelmät

Kuntakohtaiset linkit


Pääkäyttäjän lisäämien organisaatiokohtaisten linkkien avulla hakijoita voidaan ohjata palvelun yhteydestä hakemaan lisätietoa esimerkiksi taksoista, Lupapisteen käyttöön liittyvistä toimintaohjeistuksista tai muista ajankohtaisista aiheista.


Lisätyt linkit näkyvät hakijalle hänen valittuaan toimenpiteen neuvontapyynnölleen tai hakemukselleen. Tämän lisäksi kyseiset linkit näkyvät myös hakemuksen oikeasta laidasta löytyvästä ”Ohje-osiosta.


Linkki lisätään klikkaamalla ”Lisää linkki”.



Avautuvaan ikkunaan lisätään linkin teksti (otsikko) sekä kopioidaan selaimen osoitekentästä linkin osoite Osoite-kenttään. Linkkejä on mahdollista lisätä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi siten, että asiakkaan valittua asiointikielensä, linkin teksti näytetään halutulla asiointikielellä. Linkin lisäys viimeistellään klikkaamalla ”Tallenna”.



Taustajärjestelmän osoite


Taustajärjestelmän osoite -kohdassa määritellään osoitteet taustajärjestelmäsiirtoa varten.

  • ”Rakentamisen lupa”-osiossa määritellään tietojen siirtyminen Lupapisteen ja kunnassa käytössä olevan taustajärjestelmän välillä.
  • ”Poikkeamisen hakeminen”-osiossa määritellään tietojen siirtyminen Lupapisteen ja kunnassa käytössä olevan poikkareiden käsittelyjärjestelmän välillä.
  • ”Osoitteet”-osion kautta voidaan laittaa palveluun päälle omat sijaintitiedot, jolloin palvelussa oleva KTJ:n sijaintitieto korvautuu kunnan omalla sijaintiaineistolla.


Taustajärjestelmien osoitteet saadaan selville taustajärjestelmätoimittajalta ja kunnan oma sijaintitietoaineisto yleensä kunnan paikkatietoyksiköstä.


Osoitetietoja pääsee muokkaamaan klikkaamalla Toiminnot-sarakkeessa halutun rivin kohdalla ”Muokkaa”.


Taustajärjestelmäosoite ja mahdolliset lisätunnukset asetetaan niille varattuihin kenttiin. Taustajärjestelmätoimittajan ilmoittama KRYSP-versio valitaan alasvetovalikosta. Tallennus viimeistellään klikkaamalla ”Tallenna”.



Tiedostojen siirto taustajärjestelmään


Hankkeelle toimitettavat liitetiedostot siirretään Lupapisteestä taustajärjestelmään oletuksena SFTP:llä. Tämän sijaan pääkäyttäjä voi valita tiedonsiirtoon HTTPS-linkityksen, jolloin taustajärjestelmään välitetään linkki tiedoston viimeisimpään versioon Lupapisteessä.


HUOM! Varmistathan taustajärjestelmätoimittajalta, että taustajärjestelmä tukee siirtoa HTTPS-linkkeinä! Jos tukea ei ole, liitteiden siirto ei onnistu.

 


Päätösten haku


Lupapisteeseen siirtyy taustajärjestelmästä eilen tai myöhempänä ajankohtana annetut päätökset. Jos taustajärjestelmään on merkitty erikseen päätöksen antopäivämäärä ja päätöksen halutaan siirtyvän Lupapisteeseen tuolloin, tulee pääkäyttäjän aktivoida asetus ”Lataa päätös aikaisintaan päätöksen antopäivänä (jos antopäivä määritetty)”. Tällöin päätös siirtyy Lupapisteeseen kyseisenä päivänä. Esimerkki: Jos päätöspäivämäärä on tiistai ja päätöksenantopäivämäärä puolestaan torstai, päätös näkyy Lupapisteessä torstaina.


Jos päätöksen noudossa halutaan huomioida myös pykälän olemassaolo, lisää valinta ”Pykälä vaaditaan” ja määrittele ”Käyttöön valitut toimenpiteet” -välilehdeltä ne toimenpiteet, joihin pykälävaatimus kohdistuu. Jos valinta on tehty jollekin toimenpiteelle, eivät kyseiseen toimenpiteeseen liittyvät päätökset siirry taustajärjestelmästä, jos näiltä puuttuu pykälä.




Lupakuvien tilaus kopiolaitokselta


Toiminnon avulla lupakuvat ja muut liitteet voidaan tilata ulkopuoliselta kopiolaitokselta Lupapisteen kautta. Lupapisteessä valitaan hankekohtaisesti tulostukseen lähetettävät liitteet, ja kopiolaitos saa tilauksen tiedot sekä tulostettavat liitteet suoraan sähköpostiin. Toiminnallisuus otetaan käyttöön klikkaamalla ”Muokkaa”-painiketta.



Aukeavaan ikkunaan täytetään pyydetyt tiedot ja valitaan ”Tallenna”.



Kunnan omat kartta-aineistot


Kunnalla on mahdollista lisätä Lupapisteen kartalle omia kartta-aineistoja, jotka tulevat näkyville Lupapisteen Oskari-kartalle omina karttatasoinaan. Aineistot lisätään linkittämällä karttapalvelimen osoite (URL) kohtaan ”Arvo” ja tämän jälkeen lisätään mahdollinen käyttäjätunnus sekä salasana karttapalvelimelle. Viimeistele tallennus klikkaamalla "Tallenna asetukset ja hae karttatasot". Karttatasoja pääset lisäämään klikkaamalla "Lisää taso"


HUOM! Aineistoihin on lisättävissä vain yksi palvelin, jolla kartta-aineisto sijaitsee. Toistaiseksi ainoastaan Web Map Service (WMS) -karttapalvelimet ovat tuettuja.


 

Suomi.fi-viestit

 

Suomi.fi-viestien kautta julkishallinnon organisaatiot voivat lähettää kansalaisille tai yrittäjille viestejä keskitetysti. Viranomaisille Suomi.fi-viestit antaa mahdollisuuden lähettää sähköisesti tiedoksiantoja ja päätöksiä kansalaisille riippumatta siitä, missä muodossa kansalainen haluaa vastaanottaa viestit. Jos kansalainen on antanut luvan viestien vastaanottamiseen sähköisesti, viranomaisen lähettämä viesti ohjautuu kansalaisen Suomi.fi-verkkopalvelun viesteihin. Jos kansalainen ei ole antanut lupaa lähettää itselleen viestejä sähköisesti, palveluun lähetetyt viestit tulostetaan ja postitetaan paperipostina kansalaiselle. Lisätietoa Suomi.fi-viestit palvelusta https://www.suomi.fi/palvelut/suomi-fi-viestien-kayttoonotto-organisaatiolle-digi-ja-vaestotietovirasto/5a6ab4a9-e6cb-4069-96c6-446cf0e0d538.

 

Lupapisteestä on mahdollista lähettää kansalaisille päätöksiä Suomi.fi-viestit palvelun kautta. Organisaation pääkäyttäjä voi ottaa palvelun käyttöön Pääkäyttäjä-asetuksissa. Päätösten lähettämisen kohdalla voidaan lisätiedoksi syöttää saateviesti, sekä valita mitä liitteitä päätöksen mukana toimitetaan automaattisesti.


Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.