Liitteen lisääminen hankkeelle

”Suunnitelmat ja liitteet” -välilehdellä esitetään listaus hankkeen käsittelyn kannalta tarpeellisista liitteistä. Liitevaatimukset vaihtelevat asiointikunnan ja valitun toimenpiteen mukaan.

Yleensä kuntien viranomaiset haluavat vastaanottaa suunnitelmat ja liitteet PDF-muotoisina, piirustukset lukusuunnassa sekä nimiötiedot näkyvissä. 


Lisää listauksessa vaaditut liitteet raahaamalla liitetiedostot omasta kansiosta ”Lupapisteen päälle”, tai klikkaamalla yksitellen liitteelle varatulla rivillä ”Lisää tiedosto”-painiketta. Jos liitteet lisätään raahaamalla, sivulla aktivoituu oranssilla katkoviivalla merkitty alue, johon tiedostot voi pudottaa.




Lupapiste kertoo vihreän edistymispalkin avulla, kun valitut liitteet on ladattuna metatietojen tallennusta varten. Täydennä lisätiedot (ns. metatiedot) liitteille joko yksitellen tai kopioi tiedot alemmille riveille klikkaamalla ”Kopioi ↓”-painiketta. Tyyppi- ja sisältökenttä ovat pakollisia lisätietoja, muut tiedot tulee täyttää tarpeen ja liitteen mukaan. ”Sisältö”-kenttään tulee tarvittaessa lisätä tarkempi kuvaus dokumentista tai nimiössä oleva otsikko, esimerkiksi ”Pohjapiirros, 1.kerros”. Piirrosnumero on tarkoitettu erityisesti rakentamisen aikaisille erityissuunnitelmille. Myös tässä kentässä toimii kopiointi alemmille riveille, jolloin numerointi jatkuu: jos kirjoittaa ensimmäiselle riville numeron 1 ja kopioi tiedon seuraaville riveille, tulee alla olevaan laatikkoon numero 2, sen alle numero 3 ja niin edelleen. Lisättävät dokumentit voi allekirjoittaa omalla Lupapisteen salasanalla. Allekirjoitettavat liitteet valitaan klikkaamalla palloa "Allekirjoita"-otsikon alta. Merkityt liitteet allekirjoitetaan kaikki kerralla, kun liitteet tallennetaan. Kun olet lisännyt liitteille tarvittavat lisätiedot, viimeistele liitteiden lisäys klikkaamalla ”Valmis”. Liitteet tallentuvat hankkeen liiteluetteloon valittujen otsikoiden (Liittyy-valinta) alle.



Muita kuin liitevaatimuksina edellytettyjä liitteitä voit lisätä "Suunnitelmat ja liitteet" -välilehden yläosasta löytyvän oranssilla katkoviivalla erotetun laatikon kautta. Myös tätä kautta lisätyille liitteille tulee täydentää lisätiedot edellä kerrotulla tavalla.



Huom! Mikäli hakemuksen tila on "valmistunut" tai "asia käsitelty", ainoastaan viranomainen voi lisätä liitteitä hakemukselle.


Liitteen maksimikoko on 500 megatavua.

Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.